Elämää luonnon äärellä

Täällä asuminen on muuttanut tapojani nauttia luonnosta. Aiemmin luonnossa oleskeluun liittyi useimmiten liikunta ja suorittaminen. Nykyään istun, kuuntelen, katselen ja hengittelen. Luonto tulee vastaan heti ovesta ulos astuessa, toisin kuin kaupungissa asuessa metsään pääseminen vaati aina enemmän tai vähemmän matkustamista. Luonnosta on tullut helppo osa arkea, kun muutaman metrin päästä kotiovelta ollaan jo metsässä.

Myös eläimistä on tullut osa arkea, ja kohtaamisia pienempien ja vähän isompienkin kanssa on päivittäin. Eläinten kautta on myös mukava seurata vuoden aikojen muuttumista.
Keväisin odottelemme milloin harmaahaikarat lehahtavat joelle, ja syksyisin toivottelemme niille hyvää matkaa (muistiin itselle, että tänä vuonna viimeisin havainto oli 8.10.). Syysillassa, tähtien tuikkiessa, huuhkajan huhuilu vastarannalta luo mystistä tunnelmaa. Talviaamuisin kiertelemme innoissamme tontilla etsimässä jälkiä - toisinaan löytyy ilveksen tassunjälkiä, ja toisinaan vain pikku hiiren tepsuttelua. Kevään tuloa taas aavistelee korppipariskunnan kaartelu talon yllä pesänrakennuspuuhissaan.
Tällaiselle alkuperäiselle kaupunkilaiselle tämä kaikki on edelleen niin kovin ihmeellistä ja jännittävää. On myös ihana ajatus, että meidän pojille luonnon seuraaminen tulee tutuksi jo lapsesta lähtien.

Aurinkoisena syyspäivänä minulla oli hieno kohtaaminen valkohäntäpeurojen kanssa.

Olin hiipinyt joelle siinä toivossa, että saisin haikarasta muutaman kuvan. Haikara oli kuitenkin erimieltä ja lehahti lentoon ennen kuin olin ehtinyt lähellekään jokea. Jäin kuitenkin ison kiven taakse toivoen, että se palaisi. Matalana kuvailin yläjuoksullepäin ja jonkin ajan kuluttua mietin, että taidanpa kurkata näkyykö haikaraa. Siinä samassa sydän jätti lyönnin välistä, kun kivien välistä näkyikin peuraemo juomassa poikasensa kanssa. Kädet täristen yritin saada kameran säädöt kuntoon, ja ehdinkin nappaamaan muutaman kuvan ennen kuin peurat jo jatkoivat matkaansa metsän uumeniin.

Kurkkasivat minua vielä mennessään - aivan ihana oli tuo pikku bambi pilkkuineen!