Uudet keittiö suunnitelmat ja kissankarvat

25.2.2018

Hei ja toivottavasti sunnuntai on lähtenyt kivasti käyntiin!


Minulla meni viikonlopun suunnitelmat uusiksi, kun en ryhtynytkään keittiön tapetointipuuhiin niin kuin aiemmin uumoilin.
Jäin nimittäin (tuota kuvissa näkyvää) tapettia vielä pohtimaan ja päädyin siihen, että vaalea tapetti taitaa kuitenkin olla turhan herkkä ruoanlaittopisteiden lähelle. Joten näillä näkymin keittiön seinät olisivat saamassa tapetin sijaan kalkkimaalin pintaansa. 


Tänään täytyy myös hoitaa viikolla jäänyt imurointi. Meillä on nimittäin alkanut joka keväinen kissankarvainvaasio ja nurkat pölisevät karvoista.
Meidän kissa haluaa ulkoilla ympäri vuoden ja tämä varmasti osaltaan vaikuttaa siihen, että talveksi kissa kasvattaa itselleen paksun talviturkin. Ja joka vuosi näin valon selvästi lisääntyessä heittää Hugo-herra villahousunsa nurkkaan emännän riesaksi.


Eli ei muuta kuin imurointi hommiin, jotta pääsen vielä miestä piinaamaan kalkkimaalin sävy valinnoilla.

Aurinkoista sunnuntaita!


EDIT: Kirjoitin tämän jo aamulla, mutta harmiksi bloggerissa oli jotain häikkää enkä saanut tätä aiemmin julkaistua. Ja voin paljastaa, että kalkkimaalit on jo päivän aikana sudittu keittiön seiniin... Tästä myöhemmin juttua!

Lähetä kommentti